torstai 22. toukokuuta 2014

My body!

Olen raskaana, sisälläni kasvaa ihana pieni ja arvokas ihmisen alku, meidän oma pienokainen. Miksi sitten on vaikea kestää muuttuvaa vartaloa ja peilikuvaa? Mitä sillä varsinaisesti on väliä millaiseksi vartalo muuttuu raskauden aikana? 

Olen ennen raskautta ollut aktiivinen liikkuja, kuntosalilla viihtyvä, ratsastava ja asiallinen vartalon omaava nainen. Kun tulimme raskaaksi, ajattelin ettei raskaus muuta vartaloani välttämättä kovin paljon, maha kasvaa, salilla käynti jatkuu ja vartalo pysyy kuosissa. Kunnes... Erään (tähän raskauteen viimeisen) salilla käynnin jälkeen alkoi verenvuoto, joka vaan yltyi ja jonka seurauksena lääkärikin oli varma että tämä raskaus päättyi keskenmenoon. Kaikkien yllätykseksi pieni sisupussi olikin onnellisesti kunnossa ja sain ehdottoman kiellon liikkua raskaasti, kuntosali ja ratsastus kiellettiin kokonaan. Aineenvaihdunta kummastui, sekä raskautta että liikkumattomuutta ja vartalo alkoikin muuttua, paino nousi (ei kuitenkaan huimasti) ja ruokakin maistuu ihan eri tavalla. Kaiken tämän jälkeen mietin siltikin sitä miltä näytän kun katson itseäni peilistä ja olen ajoittain todella tyytymätön. Harmittaa että "vuosien työ" on mennyt hukkaan, lihakset on hävinnyt jne.. Tiedän, on paljon ihmisiä, joille ei lasta ole siunaantunut, tämä kuulostaa heistä varmaan itsekkäältä. Ja sitä tämä onkin, mutta miksi ajatus menee näin? Luen edelleen paljon mm. fitfashionin blogeja, seuraan instagramisssa fitness kisaajia ja postiluukusta tipahtaa tasaisesti body lehti. Pitääkö tämä kaikki yllä sitä ajatusta, että vartalon vaan pitäisi olla täydellinen? Olen yrittänyt etsiä mamma-, sisustus-, diy-blogeja, jotain ihan muuta luettavaksi. Jotain, että saan taas kiinni siitä, mitä tavallisten ihmisten elämä on. 
Tätä lasta en koskaan vaihtaisi täydelliseen vartaloon. Ja uskokaa tai älkää, niin vauva masu on todella ihastuttava :) 


lauantai 10. toukokuuta 2014

Sain mitä halusin!

Alkuraskauden kurjuus, epätietoisuus, synkkyys ja väsymys väistyi ja tilalle tuli nautinto.
Kuinka ihanaa onkaan tajuta että sieltä se vauva on todellakin tulossa, liikkeet tuntuu ja sukupuolikin on jo selvillä. Yli puolenvälin ollaan ja kohta saa rueta etsimään jo sitä sun tätä tavaraa ja vaatetta. Onneksi saadaan paljon myös tutuilta ja sukulaisilta. Tosin turvaistuimen joudumme ostamaan, koska siskoni ilmoitti että hän tarvitseekin sitä, pienokaisemme saa siis serkun kahden kuukauden ikäerolla! Ihanaa ja onnellista.

Tämä odotus on kaikkinensa niin erilainen. Saan odottaa lasta mieheni kanssa, miehen, joka haluaa ja rakastaa lasta yhtä paljon kuin minä, miehen, joka jakaa arjen, raskaus- ja vauva-ajan kanssani. Saan odottaa lasta tulevan isosiskon kanssa, tytön, joka on jo teini, tytön, joka jaksaa myös jo vähän jakaa arkisia asioita, tytön, joka iloitsee (vaikka on välillä myös mustasukkainen) pienokaisen syntymästä. Saan jakaa raskauden siskoni kanssa, ensimmäistä kertaa joku odottaa samaan aikaan, joku, jonka tiedän pysyvän ja olevan meidän elämässä. Melko huisia!

Mielessä pyörii monen monta ajatusta ja postausaihetta. Jään hyvin ansaitulle kesälomalle viikon päästä ja aikaa aiheiden avaamiselle on enemmän. Siihen saakka, nautitaan sateesta ja lämmöstä!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Haluan!

Haluan oppia sen, hetkessä elämisen ja siitä nauttimisen taidon.

Olen sitä jo vähän oppinutkin, nyt se kaikki oppi meinaa olla jossain kiven alla piilossa. 
Haluan nauttia tästä raskaudesta!! Iloita, olla aurinkoinen, hymyilevä ja juuri sellainen "raskauttavan täynnä olevan" nainen. Pelko raskauden jatkumisesta onneksi väistyi, miksi ilo ei heti pompannut tilalle? Miksi väsyttää, oma kroppa tuntuu oudolta ym normaaliin raskauteen kuuluvia asioita.. Siksi, koska edellisestä raskaudesta on 14 vuotta aikaa, silloin olin 19 vuotias, eikä mikään tuntunut missään, kaikki oli helppoa ja ihanaa. 
Haluan nauttia teinistä!! Kertokaa joku teinin vanhempi, että miten siinä onnistuu? Kun lapsi kohtelee sinua kuin pahinta vihollista, käy mielessä että mikä ajatus minunkin äitiydessä on? Olenko huono äiti ja mitä tämän vauvankin kanssa tulee? 

Nautin tällä hetkellä suunnattomasti ihanasta aviomiehestäni, ystävistäni, hevosesta, koirista, mökkeilystä. Pidän työstäni ja opiskeluistani. Odotan kovasti syksyä ja sen mukanaan tuomaa vauvaa ja talon purku&rakennusprojektia. Ja mikäs tässä olikaan huonosti? Ei niin mikään... 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hetki on kaunis

Mä tajuta sain, että hetki on kaunis
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan tän hetken mä tahdon tallentaa
Mä hengittelen, olen täynnä voimaa
Mä tajusin sen, että onni on se, että mun sydän pamppailee
En odota aina uutta, muuten mä jään ilman mahdollisuutta elää elämää! 

En laula tänään niistä sydänsuruista, 
Enkä laula tänään niistä hetkistä, jotka hukkasin turhiin toiveisiin
En laula tänään, surun kyynelistä
Mä onneni nään olemassa tässä, nyt ja se pulppuaa

Jokainen sielu on kaunis, 
Talven tai kesän sävel on kaunis
Ja laula jos tunnet tän onnen,
Laula siellä tai tuolla tai täällä tai missä se on

Hetki on kaunis, vaan missä se on, missä se on
Hetki on kaunis ja missä mä oon, siellä se on 
Keinuissa, vaunuissa, tarhoissakin, siellä se on
Perheissä, jengeissä, kouluissakin, siellä se on
Kiireissä, yötöissä, arjessakin, siellä se on
Linnoissa, bingoissa, puistoissakin, siellä se on
Maailmanpyörissä, junissakin, siellä se on
Hetkiu on kaunis ja missä sä oot, siellä se on

Mä tajuta sain, että hetki on kaunis
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan tän hetken mä tahdon tallentaa

- Haloo Helsinki