torstai 19. kesäkuuta 2014

Muutto

Blogini muuttaa jo näin alkutaipaleella osoitteeseen www.lily.fi/blogit/hetki-kaunis

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Bolakoru

Edellisen postauksen kuvissa vilahti Bolakoru, josta on tullut jonkin verran kyselyitä.
Tilasin oman koruni bolakorut.fi verkkokaupasta. Sivuilla kerrotaan korusta lyhyesti näin;
"Bola-koru on sisältä ontto koru, joka helisee sitä liikutettaessa. Sana Bola on Espanjaa ja se merkitsee palloa. Bola-korun tyypillinen ulkomuoto onkin nimensä mukaan pyöreä, täydellisyyttä kuvastava pallon muoto.
Bola -korun nimi on rantautunut Eurooppaan Meksikosta, jossa odottavat äidit käyttävät bola-koruja, ja niiden suotuisa vaikutus vauvoille on yleisesti tiedossa. Tämän lisäksi bolakoruja käytetään erilaisina variaatioina kaukoidän maissa, kuten Thaimaassa ja Indonesiassa.
Bolakorun sisimpänä oleva sydän on yleensä helisevä messinkikello, joka tuottaa soinniltaan kauneimman äänen. Sydämen materiaalina voidaan käyttää myös hopeaa jolloin saadaan kokonaan hopeasta tehty bolakoru.
Kellon ympärille on rakennettu bola-korun paksumpi kuorikerros. Kuori on tapauksesta riippuen tehty joko metalliseoksesta, messingistä tai sterling-hopeasta. Kuorikerrokseen voidaan myös tehdä erilaisia kuviota tai muotoja.
Kuoren päälle lisätään tarvittaessa pinnoite, kuten hopeointi, kultaus, kristalliupotuksia, puolijalokiviä, tai emalointi."


Olen muuten myös jostain lukenut että koru rauhoittaa lasta ja sitä voi käyttää syntymän jälkeen kaulakoruna, jolloin lapsi rauhoittuu esim. imetyksen aikana tuttuun ääneen.

Tilasin tämän Elysia-mini korun siksi, että halusin pienen ja siron korun, joka on helppo ottaa käyttöön myös minun, joka vähän kammoksun isoja kaulakoruja.



Koru on ollut todella aktiivisessa käytössä, huolehdin että se on jokapäivä jonkun aikaa mukana ja vauva saa kuunnella sen helinää. Mieheni mielestä meille raskaana oleville naisille voi myydä kaikenlaista hömppää, tiedä siitä sitten... Olen huomannut nyt muutamassa vaatteessa korun kohdalla pientä nukkaantumista, kysyin verkkokaupan asiakaspavelusta, voiko nukkaantuminen johtua korusta. Vastaukseksi sain että tämä on mahdollista, joskin harvinaista, minun lisäkseni kukaan muu ei ole kertonut asiasta. Korussani on paljon "kulmia", jotka voi nukata / rikkoa vaatteen pintaa. Tässä siis hyvä syy hankkia toinen koru, eikö totta?!

Olisikohan Glitter Feet kiva?


Vai white with double hearts?
 

Tai sitten black with white flower?
 

Melko kivoja kaikki ja sivuilla on vielä paljon lisää ihanuuksia. Löysitkö sinä näistä tai jostain muista suosikkisi?

Tekstin kuvat ja lainaus on kopioitu suoraan osoitteesta www.bolakorut.fi